Jätevesiasetuksen muutosten vaikutukset rakentamiseen

Jätevesiasiaa kuluttajille, 23.1.2017

Lain muutos

Vuodesta 2004 alkaen puhuttanut haja-asutusalueen jätevesien käsittely on saamassa viimeisen uudistuksen. Hallitus uusii lain sekä asetuksen, jonka vahvistamisen aikataulu on vielä avoin. Tämä tapahtunee kuitenkin kuluvan vuoden aikana.

Yksinkertaistettuna uudistettu lainsäädäntö kohdistaa toimet pohjavesialueille ja 100m rantavyöhykkeille. Näillä alueilla toimenpiteiden takaraja on 31.10.2019.

Ulkopuoliset alueet tulevat säädösten piiriin rakennuslupaa vaativan toimen yhteydessä.

Laissa on esitetty myös määräaikaisia vapautumismahdollisuuksia joita ovat vähäinen jätevesien määrä ja sosiaaliset perusteet. Niiden soveltaminen tulee kunnan viranomaisten ratkaistavaksi.

Tämä tarkoittaa muutaman kymmenentuhannen kiinteistön saneeraustarvetta siirtymäaikana.

Lainmuutoksesta huolimatta kiinteistön omistajalla on edelleen täysimääräinen vastuu olla pilaamatta ympäristöään. Myös asumisviihtyvyys ja kiinteistön arvo paranee kun järjestelmä on nykyvaatimusten mukainen. Kannustan siis myös 100m vyöhykkeen ulkopuolisen alueen kiinteistöjä harkitsemaan remonttia. Laki ei sitä kiellä!

Mitä rakentajan tulee tehdä

Yksittäiselle rakentajalle neuvoisin, että kannattaa edetä hankkeessa kokeneiden ammattilaisten voimin. Tuotteet eivät tule loppumaan. Suosittelen asiantuntevan, merkkiriippumattoman suunnittelijan käyttöä ja paikallista urakoitsijaa. Muista, että rakennusvalvontaviranomaiset myös ohjeistavat asiassa lupakäsittelyn lisäksi. Paikallisten toimijoiden ei ole varaa tehdä huonoa jälkeä kyläläisille.

Suunnittelijan tulee valita kohteeseesi sopivin järjestelmä. Näin toimien se on myös halvin kun otetaan huomioon järjestelmän vaatima huolto koko toiminta-ajalle laskettuna.

Jita Oy toimijana

Jita Oy on toiminut aktiivisesti jätevesituotteiden parissa koko 2000-luvun. Olemme toimittaneet yli 20 000 järjestelmää vuosien aikana. Kokemuksemme erilaisista laitteista on vahvaa. Valikoimamme on hyvin laaja sisältäen maasuodatuksen eri variaatiot, kaksivesijärjestelmät ja panospuhdistamon.

Perusjärjestelmistä valiten voidaan toteuttaa suurin osa kohteista. Erityistapauksissa komponenteista voidaan koota mitä erilaisempia koostumuksia. Tätä työtä ja neuvontaa teemme päivittäin.


Jita Oy

Kari Kohtala

toimitusjohtaja

Jita Oy, 03-4756100