Destia käyttää Jitan tuotteita paljon kunnallisteknisissä urakoissa.
”Jitalta käytämme muovituotteita, putkia ja kaivoja pääasiassa”, Destian Itä-Suomen yksikön vastaava hankintainsinööri Samu Simonen sanoo. ”Yhteistyö Jitan kanssa on sujunut paremmin kuin hyvin ja erityisesti Jitan korkea palvelutaso ja toimitusvarmuus saavat kiitosta.”
”Jita reagoi muutoksiin nopesti ja se on meille tärkeää. Toimitusajat pitävät aina ja vain harvoin joutuvat jälkitoimituksena toimittamaan mitään. Kyllä heidän korkea palvelutasonsa on heille monta tilausta tuonut”, Simonen kiittelee.
Yhteistyö Jitan kanssa on sujunut paremmin kuin hyvin ja erityisesti Jitan korkea palvelutaso ja toimitusvarmuus saavat kiitosta.
Jita tarjoaa rahaa säästäviä vaihtoehtoja
Jitan tuotteet voittavat hintansa puolesta usein jo kilpailutusvaiheessa, mutta suurimmat säästöt tulevat Jitan mukanaan tuoman ammattitaidon kautta.
”Osaavat asiansa ja tuovat sellaisia näkemyksiä ja vaihtoehtoja, joita itse emme ole tulleet ajatelleeksi. Esimerkiksi yksittäisissä kaivoratkaisuissa tarvitsemme usein heidän apuaan, joiden kautta kustannuksiakin saadaan karsittua. Ja yleensä se lopputuloskin on parempi kuin rakennuttajan suunnittelema”, Simonen sanoo.
”Yhteistyö on kiitettävällä tasolla, Jita on erittäin hyvä kumppani. Jatkakaa samaan malliin!”
Destia on suomalainen infra- ja rakennusalan palveluyhtiö, joka rakentaa, ylläpitää ja suunnittelee liikenneväyliä ja ratoja sekä liikenne- ja teollisuusympäristöjä.