Jäteveden käsittely ja jätevesijärjestelmän hankinta

Kesämökit kuuluvat jätevesilainsäädännön piiriin

Kesämökkejä on monen tasoisia, uusia ja vanhoja. Yhteistä niille kaikille on, että kahta samanlaista kohdetta ei löydy. Jokainen mökki on omistajansa silmäterä ja mökkikulttuuri on Suomessa erittäin vahvaa. Naapurimaissamme ei ole lähellekään tämän laajuista kesämökkimäärää. Toisaalta ei ole järviäkään.

Nykylainsäädännön mukaan kesämökit kuuluvat samanlaisen lainsäädännön piiriin, kuin vakituiset asunnotkin. Ei ole merkitystä käykö mökillä vain juhannuksena vai asuuko siellä puolet vuodesta. Vuonna 2017 voimaantullut Ympäristönsuojelulaki ja asetus määrittää 100 m sisällä rannasta olevat kiinteistöt saneerausvelvoitteen piiriin, mikäli laitteet eivät ole ajanmukaiset.

Laissa on myös annettu rajat puhdistustuloksille, jotka noudattavat aiemminkin käytössä ollutta tasoa. Nimitykset ovat perustaso ja perustasoa ankarampi puhdistusvaatimus. Jälkimmäistä vaatimusta toteutetaan osassa kuntia, jota toteutetaan paikallisesti hyväksytyillä rakennus- tai ympäristöohjeilla. Osalla Suomen kunnista ne ovat käytössä ja niitä tulee noudattaa.

Uuden jätevesijärjestelmän on vastattava nykyvaatimuksia

Lähtökohta on se, että jos kiinteistöllä on vesi-wc ja suihku, on jätevesijärjestelmän oltava omakotitasoa. Mikäli kohteessa on vain kantovesi, saunaan ei yleensä tarvitse tehdä mitään erityistoimenpiteitä. Tämä johtaa siihen, että suurimmassa osassa mökkejä, jotka ovat ennen 2000-lukua valmistuneita ja niissä on vesivessa ja/tai suihku on tehtävä parannuksia.

Monissa mökeissä on erillisviemäröintijärjestelmiä, joiden toteuttaminen on kohtuullisen helppoa.Vaikeampaa on, jos rakennuksesta tulee vain yksi putki ulos, rakennus on kiinni rannassa tai piha on pelkkää kalliota. Kaikkiin kohteisiin on kuitenkin olemassa ratkaisu. Suositeltavaa on asiantuntevan, merkkiriippumattoman suunnittelijan käyttö ja paikallisen urakoitsijan osaamisen hyödyntäminen. Kannattaa muistaa, että rakennusvalvonta ja viranomaiset myös ohjeistavat jätevesiasioissa lupakäsittelyn lisäksi.

Hyödynnä ammattilaisia jätevesijärjestelmän uusimisessa

Kiinteistön omistajalla on aina täysimääräinen vastuu olla pilaamatta ympäristöään. Jätevesijärjestelmän saneerauksen tullessa ajankohtaiseksi, ota yhteyttä ammattilaiseen, toteuta saneeraus sopivana ajankohtana ja nauti kesästä. Jätevesijärjestelmän saneeraus ei ole ylivoimaista oikeiden ammattilaisten kanssa! Asumisviihtyvyys ja kiinteistön arvo paranevat myös, kun jätevesijärjestelmä on nykyvaatimusten mukainen. Sen vuoksi 100 metrin vyöhykkeen ulkopuolisten kiinteistöjenkin kannattaa vakavasti harkita jätevesijärjestelmän remonttia.

Jita Oy on toiminut aktiivisesti jätevesituotteiden parissa koko 2000-luvun ajan. Olemme toimittaneet yli 20 000 jätevesijärjestelmää vuosien aikana. Valikoimamme on hyvin laaja sisältäen jätevesien maaperäkäsittelyn eri variaatiot, erillisviemäröintijärjestelmät ja panospuhdistamon. Kaikki tuotteemme ovat oikeutettuja Avainlippu-merkin käyttöön.