
Mikä on paras hetki putkien tilaamiseen? Matin 3 vinkkiä urakoitsijoille
Matti Listenmaa on myynyt muoviputkia ja -kaivoja suomalaisille työmaille jo vuosien ajan. Hän tietää, mikä tavaran tilaamisessa on usein hankalinta, mutta osaa myös auttaa urakoitsijoita onnistumaan. Viilaa tilaukset kuntoon Matin neuvoilla.
Voitit maanrakennusurakan ja parin kuukauden päästä pitäisi iskeä kauha maahan. Sitä ennen pitää selättää vielä pari putkien ja kaivojen tilaamiseen liittyvää kysymysmerkkiä. Toimeksiantajalla on uusia vaatimuksia, aikataulu on tiukka ja jos vanhat merkit pitävät paikkansa, suunnitelmiin tulee vielä muutoksia. Kuulostaako tutulta?
Ei hätää. Paljon ollaan urakoitsijoiden kanssa yhdessä näitä mietitty ja joka kerta löydetty hyviä ratkaisuja. Tässä kolme tilausprosessiin liittyvää vinkkiä, jotka olen huomannut toimiviksi.
1. Pilko tilaus osiin erityisesti keväällä tai kesällä
Kevät ja kesä ovat maanrakennuksen sesonkiaikaa. Varastotuotteet voit saada työmaalle hyvinkin nopeasti, mutta mittojen mukaan räätälöityjen kaivojen toimituksia täytyy ennakoida tarkemmin.
Suurin osa toimijoista pystyy toimittamaan putkea kuukauden varoajalla. Tavarantoimittajan todellinen suorituskyky punnitaan aikapaineessa.
Esimerkki: Työmaa on alkamassa, mutta kuulet, että viime hetkellä suunnitelmiin on täytynyt tehdä muutoksia. Päivät juoksevat. Et halua tuhlata rahaa vääränlaisiin tuotteisiin, mutta maanrakennustöiden aloitus ei silti saisi viivästyä.
Jos tilaat koko erän liian ajoissa, et tiedä, saatko oikeaa tavaraa. Jos taas tilaat koko erän liian myöhään, et pääse aloittamaan silloin, kun pitää.
Miten ajoitat maanrakennustarvikkeiden tilaamisen oikein?
Tee näin: Pilko tilaus osiin yhdessä myyjän kanssa. Osatoimituksilla varmistat, että vaikkapa sadasta räätälöidystä tuotteesta 15 varmaa ja kiireisintä tulee perille mahdollisimman pian, jotta saat työmaan alkuun. Loput 85 voit jakaa kahteen erään ja ajoittaa saapuvaksi vähän myöhemmin. Silloin ehdit tarvittaessa tehdä myös muutoksia tilauseriin.
2. Tarkista työmaan vaatimukset toisen silmäparin kanssa
Halkaisijat ja muut mitat ovat vasta alkua, kun etsitään sopivaa putkea tai kaivoa. Työmaasta riippuen tuotteilta vaaditaan eri asioita. Kaiken tavaran pitää esimerkiksi läpäistä tietyt laatua ja toiminnallisuutta koskevat vaatimukset.
Suunnittelumateriaaleissa riittää perattavaa. Tässä kohtaa autan usein asiakkaitani, vaikka he eivät sitä osaisi odottaakaan.
Esimerkki: Urakoitsija tuntee oman kaupunkinsa paikalliset vaatimukset. Tänä vuonna laajennetaan toiseen kaupunkiin, jossa kaapelinsuojaus tehdäänkin eri spekseillä. Läheltä piti, ettei tilauksesta jäänyt tärkeä osa pois.
Kaapelinsuojauksen ohjeet ja putkien laatuun sekä kaivojen kansistoihin liittyvät vaatimukset ovat tyypillisiä kompastuskiviä urakoitsijoille.
Miten varmistat, että putket ja kaivot ovat tilaajan vaatimusten mukaisia?
Tee näin: Jos suunnitelmat tuntuvat monimutkaisilta tai epäselviltä, pyydä apua niiden tulkintaan ennen tilauksen tekemistä. Väärät tuotteet maksavat enemmän kuin se, että otat hetken aikaa yhdelle vähän pidemmälle puhelulle.
Lue myös: Muoviset putkituotteet ovat maanrakennuksen ykkösvalinta monesta syystä
3. Hallitse kustannuksia, ota tavarantoimittaja ajoissa mukaan
Materiaalien hinnat nousevat, se on tosiasia. Urakoitsijan kannalta on hankalaa sitoutua tarjottuun urakkahintaan, jos työmaa alkaa vasta kuukausien päästä ja kustannukset ehtivät elää sillä välin.
Maailmantalouden muutoksiin ei pysty varautumaan täysin, mutta tilausprosessia ennakoimalla riskejä voi hallita paljonkin.
Minä ja muut Jitan myyjät olemme pohjimmiltamme projekti-ihmisiä. Tykkäämme käydä huolella läpi, millainen työmaa on alkamassa, milloin se alkaa, mitkä ovat kriittisimmät tuotteet ja milloin niitä tarvitaan.
Esimerkki: Työmaa on jo käynnissä, mutta eteen tulee tekninen ongelma. Minkälaisella tuotteella sen voisi ratkaista, ja pian? Työt seisovat niin kauan, kuin sopiva tuote löytyy ja se saadaan paikan päälle.
Tällaisia yllätyksiä voi tulla eteen aina, kun kuokka lyödään maahan. Varsinkin näissä tilanteissa taustojen tuntemisesta on apua.
Miten ennakoit materiaalien kustannuksia ja minimoit kalliit viivästykset?
Tee näin: Ota asiantunteva myyjä mukaan alusta asti. Suunnitelmiin tutustuminen, tuotteiden määrittely, tilausten pilkkominen useampiin osiin ja saumaton logistiikka ovat asioita, joilla urakoiden läpivieminen onnistuu mahdollisimman kustannustehokkaasti. Mikäli käynnissä olevalla työmaalla tulee ongelma, voidaan kallis odottelu minimoida, kun myyjän kanssa yhdessä keksitään nopeasti sopiva ratkaisu.
Yksi yhteyshenkilö, helpompi putkityömaa
On yksi asia, josta urakoitsijat antavat eniten mukavaa palautetta meille Jitan myyjille: asiat hoituvat saman tutun ihmisen kanssa. Ei tarvitse soitella yhdelle toimitusajoista, toiselle hinnoittelusta tai kolmannelle teknisistä spekseistä, vaan kokonaiskuva pysyy koko ajan käsissä.
Kokeile vaikka itse ja soittele meille päin! Täällä me olemme teitä urakoitsijoita varten!
Matti Listenmaa
Myyntijohtaja / Pirkanmaa
0400 492 437